2012

< Takaisin
Tekstiruutu: SUKUTAPAAMINEN 30.6.2012 VIKTOR EMILIN JALANJÄLJISSÄ Sukutapaaminen keskittyi tänä vuonna, siis vuonna 2012 kesäkuun 30. päivä Mustolan kansakouluun nykyisessä Lappeenrannassa - aikaisemmin Lappeella tai sittemmin Lauritsalassa. Koulu sijaitsee Saimaan kanavan kupeessa Mustolan sulun läheisyydessä ja se oli Viktor Emil Lummen varsinainen elinikäinen työpaikka kansakoulun opettajana. Viktor Emil ja hänen perheensä saapuivat Mustolaan Pohjois-Suomesta, missä Viktor Emil oli hoitanut lukuisia opettajan virkoja valmistuttuaan Rauman seminaarista harvinaisen hyvillä arvosanoilla. Todistus vilisee kymppejä ja yhdeksikköjä.. Ensimmäisen vaimon Naima Johanna Wahlmanin synnyttämien lapsien syntypaikat kertovat avioliiton ja työurankin alkuvuosien liikkuvuudesta. Vanhin lapsi Onni oli syntynyt 1899 Raumalla, seuraava Toivo Ilmari vuonna 1902 Tyrnävällä, Elma Kaarina vuonna 1905 Kemijärvellä, kuten Reino Armas, syntymävuosi 1907. Seuraavat lapset tulivatkin sitten maailmaan Lappeella, ensin jo lapsena kuollut Vilma Ihannelma vuonna 1909 Lappeella, myös nuorena kuollut Elli Ilona 1911 Lappeella. Sama syntymäpaikka oli myös aikuisikään eläneillä Arvo Anterolla, syntymävuosi 1917 ja Elli Ihannelmalla, syntynyt vuonna 1920. Naima Johanna kuolikin sitten vuonna 1922. Viktor Emil oli silloin jo vakiintunut Mustolan koulun opettaja. Kansakoululaitos oli pantu toimeen Suomessa ja kansakouluja perustettiin ahkerasti viime vuosisadan alussa ja edellisen vuosisadan lopussa, niin myös Lauritsalassa tai Lappeella. Lauritsalan kauppala perustettiin myöhemmin. Saimaan kanava, joka oli rakennettu 1856 valmiiksi ja sen jälkeen se oli tärkeä kulkureitti Saimaalta kohti Viipuria ja takaisin. Mustola ja kanava eivät olleet mitään takamaata. Ne kuuluivat silloiseen hyvinvointi-Suomeen. Tervahöyryt ja lotjat kulkivat kanavalla. Kaiken takana olivat Venäjän laajat markkinat ja suurkaupungin koon saavuttanut S:t. Petersburg., suomalaisittain Pietari Opettaja opetti useampiluokkaisessa koulussa ja asui koulun yhteydessä olleessa virka-asunnossa. Omenapuita oli puutarhassa ja kasvimaasta otettiin pöytään syötävää. ”Paratiisipuu” tuotti makeita omenoita välipalaksi. Taisipa jossain ulkorakennuksessa asustaa lehmäkin tai sikapossu. Asuminen ja oleminen oli jotakin kaupungin ja maaseudun väliltä. Lapsista ainakin pojat roikkuivat kanavan liepeillä, onkivat ja ilakoivat ja varmaan haaveksivat merimiehenkin urasta, koska heidän isänsä Viktor Emil oli sentään ennen opettajaksi ryhtymistään heittänyt aitoon raumalaiseen tapaan keikan Englantiin oikein seilipaatilla. Pojista ainakin Onni esiintyy varhaisissa valokuvissa itsenäisen Suomen alkuaikojen rannikkotykistön vetimissä – heidän venemiehenään, Onni oli jonkin aikaa kanavalla myös sähkömiehenä. Toivo tavoitteli laivojen höyrykoneen hoitajan papereita ja taisipa suorittaa merimatkan ihan Tukholmaan asti. Sinne vietiin tervahöyryllä halkoja talojen lämmitykseen. Merimatkalta taisi jäädä ikuiseksi muistoksi tatuointi vasempaa käsivarteen. Kuvassa merimies laski ankkuria laivan laidan yli. Poikasena sitä voi katsoa yhteisillä saunareissuilla. Viktor Emilin muista pojista myös Reinon elämä liittyi vahvasti kanavaan. Hän asui kanavan piirissä koko ikänsä ja oli - silloin kun kanava oli kunnossa ja oikeassa käytössä – Mustolan sulun sulkuvartija. Näitä asioita ja tätä kiinteää liitosta kanavaan oltiin nyt kesäkuun lopussa vuonna 2012 katselemassa n. 30 hengen joukolla Mustolan koululla ja Saimaan-kanavan museossa. Viktor Emilin omia lapsia ei ole enää elossa. Mutta paikalla oli lapsien lapsia, heidän lapsiaan ja heidän lapsiaan. Kouluvierailun emännyyttä hoiti Marianne Seppälä (os. Lumme), joka toimii opettajana Mustolan koulussa. Hän on Viktor Emilin pojan Arvon lapsen Virpin lapsi. Muitakin Mustolan koululaisia oli tietysti mukana. Oli Viktor Emilin pojan Reinon lapset Lahja Lumme, Raili Rajala ja Esa Lumme, jotka kaikki ehtivät aloittaa koulunsa Mustolan koululla. Kaikki pystyivät kertomaan omakohtaisia kokemuksia Mustolan koulusta. Mustolan koulua kannatti katsoakin juuri nyt, koska koulun rakennuksien kohtalo vaikuttaa onnettomalta. Vanhassa rakennuksessa on kosteusvaurioita ja aika todennäköiseltä tuntuu, että koko koulu puretaan. Otaksumana on, ettei Lappeenrannan kaupunki tunne sen suurempaa tarvetta ryhtyä kunnostamaan vanhaa koulua, joka on kaiken lisäksi ”kaksiluokkaista” mallia, jossa kaksi luokkaa istui aina samassa huoneessa ja saivat ikään kuin yhteisopetusta, toinen puoli kuunteli maantietoa ja toinen puoli kirjoitti ainetta vihkoonsa. Nykyaikainen opetus järjestetään vuosikursseittain ja jokainen luokka on omissa tiloissaan. Vanha koulu edustaa siis aikaa, jota ei enää ole. Koulun käytävällä odotti melkein hylättynä lopullista kohtaloaan – eli varmaan kaatopaikkaa tai huutokauppaa – vanha urkuharmonikin, josta perimätiedon mukaan Viktor Emil kajautteli koulunjuhlissa laulujen säestyksiä aivan kohtalaisella soittotaidolla. Taisipa hän opettaa joitain lapsiaan samalla pelillä. Myöhempinä vuosina ainakin nuorin tytär Elli helskytteli kannelta ja poika Reino veteli säveliä kaksirivisestä harmonikasta, joka löytynee vieläkin Lahjan kesämökiltä. Paikalle oli myös saapunut Mustolan koulun entinen oppilas Väinö Hirvisaari, joka muisteli Viktor Emilin opetustapoja. Viktor Emil oli opettajana tiukka, ehkä vähän ankarakin. Vanhemmat pojat oppivat kanavan reunalla helposti aikuisten tapoja – ehkä Venäjän vallan aikana, jolloin viina oli vapaata myös ryyppäämistä - ja taisivat tahallaankin pikkupäissään kiusata opettajaa. Joku naulasi joskus opettajan kalossitkin kiinni lattiaan. Vanhojen purjelaivojen merimies Viktor Emil ei pitänyt viheltämisestä ja sillä häntä myös kiusattiin. Maakravut eivät ehkä tienneet, että purjealuksessa pillien vihellyksiä käytti vain päällystö, joka ohjasi purjeiden ”brassauksia” erilaisilla joko karkean tai ohutäänisen puosun pillin vihellyksillä. Sen sijaan vapaa viheltäminen laivalla pelotti taikauskoisia merimiehiä. Se merkitsi tahallista myrskytuulen kutsumista ja siksi viheltely laivan kansilla oli ja on kiellettyä ja sopimatonta. Kirjoittanut 23.8.2012 PENTTI I. LUMME, toimittaja, emeritus