|
Kimmo Lumme: |
|
Minun muistiini on Viktor Emilistä jäänyt vain pari ei-omakohtaista muistoa. Toisen kertoi Onni-setä ja tarinan mukaan VE karkasi laivasta Englannin Liverpoolissa ja käveli sieltä maan toiselle puolelle Hulliin. Tämä on jäänyt nuoren miehen mieleen elävästi Onni-sedän vierailuista. Hän oli oiva tarinankertoja ja kuulemani mukaan aika lailla VE:n oloinen mies. Minä taas kuulemma olen VE:n näköinen mies.
Toisen luin Mustolan koulun historiikista. Siinä kerrottiin, että opettaja Lumme nosti kurittomat oppilaat pulpetteineen pihalle rauhoittumaan. Tämä kuvastanee myös Lahja Lummen muistelmissa mainittuja voimia, sillä tuohon aikaan pulpetti ja tuoli oli yhdistetty toisiinsa ja jos siinä vielä pulskempi oppilas istui, niin veikkaanpa, että ulos nostettu kuorma painoi enempi kuin nostaja itse. Muistelmissa mainittua nk. voimavetoa haluaisin myös tarkentaa. Se tapahtuu niin, että hypätään rekkitankoon roikkumaan suorin käsin ja sitten punnerretaan keho tangon päälle käsien ollessa koko ajan suorina. En luultavasti ole kauhean väärässä, jos sanon, että juuri kukaan Suomessa ei tee samaa nyt. Itse asiassa en edes uskoisi, että VE on siihen pystynyt, ellei olisi tehnyt sitä useamman todistajan nähden.
Muistan myös kun tuon tarinan (puhuttiin vain voimavedosta) kuultuani nuorena esittelin isälleni koulussa opetettua voimavetoa, jossa myös rekkitangossa ensin roikkuen nostetaan keho pystysuoraan ylöspäin, leuka tangon päälle, sitten kyynärvarret käännetään tangon päälle ja lopulta punnerretaan kädet suoriksi. Pettymys oli suuri kun isä sanoi, ettei tuo mikään voimaveto ole. Haluaisinpa silti nähdä, että kuinka moni Suomen miehistä tai naisista pystyy tämänkään voimavedon tekemään… :)
*************************************************************************************
Muistelut kirjoittanut V.E:n pojanpojanpoika Kimmo / 15.9.2009
|